9.4.2011 Tolulla puhdasta
Kevät saapui ja oli aika lähteä poistamaan pressu veneen päältä. Pressun ja puisen kehikon purkamisessa kului kaiken kaikkiaan noin kaksi tuntia. Kiirettä ei ollut, koska aurinko paistoi ja ilma oli lämmin.

Matin kanssa käytyjen keskustelujen perusteella veneen sisätilojen kevätsiivous päädyttiin tekemään tällä kertaa perusteellisesti perus Tolulla. Clasulta löytyi 7 litran painesumutin, jolla pääsi kätevästi veneen kaikkiin onkaloihin.

Etenkin salongin sohvien alla olevat säilytystilat kaipasivatkin jo perusteellista pesua. Samalla tuli käytyä läpi veneen istuinlaatikon säilytystilat sekä löydettyä niistä sinne vuosien saatossa jäänyttä, tuiki tarpeetontakin tavaraa. Myös istuinlaatikon säilytystilat pestiin perusteellisesti.
Itse asiassa veneen sisätilojen perusteellinen peseminen auttoi tutustumaan tarkemmin veneen rakenteisiin ja siihen, mikä tila on yhteydessä mihinkin tilaan. Yksi huomio, joka oli jäänyt tekemättä ensimmäisenä purjehduskesänä oli se, että hellan yläpuolella olevan säilytystilan liukuovet saa kätevästi irti talvisäilytystä ajatellen. Nostamalla liukuovia ylöspäin irtoavat ne kiskostaan.
Myös septitankin kiinnitys tuli tarkistettua ja samalla katsottiin silmämääräisesti keulassa sijaitsevan vesisäiliön kunto. Viime kesänä huomattiin, että täytettäessä vesitankki piri pintaan, saattoi sieltä valua aavistus vettä pilssiin. Vesitankki näytti muuten kestäneen aikaa hyvin. Vesitankki on valmistettu kumista ja se laajenee täytettäessä.
Meneillään olevista kunnostustöistä mainittakoon osiin purettu sprayhood, joka olisi tarkoitus ommella muutamasta kohtaa kestämään paremmin kesän tuulia. Toinen merkittävämpi kunnostustyö koskee salongin sohvien säilytystilojen luukkuja sekä keulahytin säilytystilan luukkua, jotka vietiin hiottaviksi ja uudelleen lakattaviksi. Kiitos Matin tarkkaavaisuuden myös ruoripinna tuli käännettyä oikein päin. Viime kesänä tulikin ihmeteltyä, miten ihmeessä pinnapilotti tulisi kiinnittää pinnaan.

Mitä seuraavaksi? Tarkoituksena olisi seuraavaksi pestä veneen kansi ja kyljet sekä puunata sitloodan teakeista talven patinat pois. Tämän jälkeen tarkoituksena on vielä myllyttää veneen kyljet sekä kansi. Vahaus ja pohjan paikkamaalaus. Siinä saa olla tarpeeksi tekemistä tälle keväälle. Mahdollisina tulevaisuuden projekteina ovat pyörineet mielessä salongin puuosien ehostus sekä pohjan perusteellisempi maalaus. Moottorin huolto on tarkoitus suorittaa vielä ennen pääsiäistä.

Saitpa mukavasti kevätkunnostukset käyntiin. Itse yritän saada veneen työn alle ensi viikolla :)
VastaaPoistaMeilläkin alkoi kunnostus tänä viikonloppuna. Jipii, sieltä se kesä tulee!
VastaaPoista