9.10.2010 Vene pakettiin ja tyhjäksi
Muutkin olivat osuttaneet veneen talvitelakoinnin tälle viikonlopulle. Satama oli täynnä ihmisiä, veneitä oli noussut aamupäivän aikana pukeille runsaasti ja pressukehikot nousivat joka puolella. Autot täyttyivät purjepusseista ja patjoista.
Olimme joutuneet tekemään kompromisseja viime keväänä purkaessamme Majan pressun kehikkoa, joka oli rakennettu puusta. Kehikon pisimmät, päällimmäiset laudat oli kuljetussyistä jouduttu pätkimään osiin ja nyt niiden yhdistäminen tukevasti saatavilla olevilla työkaluilla ja tarvikkeilla oli jokseenkiin haastavaa.

Aikaa käyttämällä ja veneen mukana tulleita, edellisten omistajien ottamia valokuvia tutkimalla saimme kuitenkin pystytettyä tukevan kehikon veneen raskasta pressua varten.

Pressun punnertaminen kehikon päälle ei sekään ollut kaikista helpointa hommaa alati kovenevassa tuulessa. Lopulta koitti sekin hetki, kun solmimme viimeisen pressun narun kiinni venepukkiin ja huokaisimme helpotuksesta: Maja oli ensimmäistä kertaa saatettu turvallisesti talviteloille meidän aikanamme.

Tämän jälkeen alkoi tavaroiden pakkaaminen autoon. Teimme illan aikana lopulta kaksi reissua auto täynnä alussa mainittuja purjeita, patjoja ja muita asianmukaisia varusteita. Myös moottori kuljetettiin pois huoltoa odottamaan.

Tervetuloa vain moottoria huoltamaan vaikka ensi viikonloppuna! Taidan piruuttaan lyödä omanikin tulille ensimmäistä kertää tänä vuonna ;)
VastaaPoista