Loki 6.6.2010 Elisaari-Hanko
Aamu Elisaaressa oli mahtava. Aurinko paistoi ja lämmitti mukavan lämpimästi. Kävimme satamassa suihkussa; saaren palveluista jäi hyvä ja ystävällinen mielikuva.

Viereisellä veneellä pidettiin aamutuimaan kannen vahaustalkoot.

Emme olleet ehtineet tutustumaan Elisaareen edellisellä reissulla sen tarkemmin, joten päätimme lähteä kävelemään ympäri saarta. Aivan sataman välittömässä läheisyydessä onkin varsin paljon nähtävää.

Ennen puoltapäivää satamasta alkoi lähtemään vene jos toinenkin ja suuntasimme itsekin kohti länttä. Tankkasimme jo tutulla Barösundin kaupalla.

Tuuli oli osittain sivumyötäinen, joten ajelimme hiljakseltaan koneella ja isopurjeella. Matka kohti Tammisaarta taittui vajaan viiden solmun nopedella ilman sen suurempaa kiirettä.

Tammisaaren edustalla ennen Hankoa keli muuttui iltaa kohden mukavan leudoksi. Hangon edustalla alkoi kaakosta tulla maininkeja.

Saavuimme Hankoon otolliseen aikaan, sillä reilun parin tunnin kuluttua rantautumisesta sataman valtasi sankka sumu, jota jatkui aamupäivään asti.

Kommentit
Lähetä kommentti