Loki 5.6.2010 Helsinki - Elisaari
Lähdimme kohti länttä lauantaina puolen päivän aikaan. Laiturimme sähköt oli vihdoin saatu korjattua ja veneen akku ladattua täyteen. Käytännössä 60 ampeeritunnin akkua ei oltu ladattu vielä kertaakaan täyteen edellisen Turku-Helsinki reissun jälkeen. Vaikka akkua oli käytetty antaumuksella sen enempää sitä säästelemättä, ei sähkön riittävyyden kanssa ollut ongelmia.
Kävimme tyhjentämässä septitankin Katajanokalla ja lähdimme kohti Porkkalaa. Porkkalan selälle oli luvattu tuulta kymmenen metriä sekunnissa, mutta päätimme Lähteelän ohitettuamme jatkaa vielä kohti Elisaarta - Lähteelään tuskin olisi mahtunutkaan, sen verran reilusti laiturissa näkyi mastoja lauantai-iltana.

Porkkalan selällä keli oli yltynyt ja 10 m/s tuulennopeus ylittyi varmasti. Etenimme siitä huolimatta kohti Vormötä vakaasti, loppumatkan purjeilla ja moottorilla luovien.

Saavuimme lopulta Elisaareen illansuussa loistavassa kelissä. Hieno siirtymä!

Ai jai, kun näyttää hyvältä...
VastaaPoistaElisaari on kyllä aikamoinen paikka ja matka sinne hyvällä veneellä juuri sopiva reissu.