Loki 14.5.2010 Elisaari-Lähteelä

Neljännen päivän kuvat löytyvät täältä.

Heräsimme Elisaaressa mukavan aurinkoiseen toukokuun aamuun. Tutustuimme ympäristöön tarkemmin päivänvalossa ja totesimme, että satamaan on tultava toistekin vielä tänä kesänä.





Lähdimme liikkeelle auringonpaisteessa ja kevyessä tuulessa. Otimme varmanpäälle ja menimme tankkaamaan vielä Bärösundin satamaan bensakanisterit täyteen.



Storramsjön edustalta avautuivat mahtavat maisemat, keli oli edelleen tyyni ja osittainen vastatuuli jatkoi kiusaamista. Aurinko kuitenkin paistoi joten ei meillä valittamista ollut - teräsgenua jatkoi työtään.



Stora Ångestön ja Södra Svartön väliset maisemat ovat mahtavat.





Vormön ohittamisen jälkeen alkoi näyttää ensimmäistä kertaa siltä, että pääsisimme kokeilemaan Avance 245:n purjehdusominaisuuksia toden teolla. Kokeilimme kaikessa rauhassa nostaa ensin isopurjeen ja ykkösgenuan. Osoittautui kuitenkin, että keli Porkkalan selällä oli kovenemaan päin, joten vaihdoimme suosiolla fokkaan ja otimme isoon ykkösreivin. Meno tasoittui huomattavasti, mutta tiukalla kryssillä saavutettiin kuitenkin retkipurjehdusvarustuksella kuuden solmun nopeus.

Avance 245 tuntui purjehtivan eleettömästi ja vakaasti. Porkkalan selällä tuulta oli varovaisen arvion mukaan 8-11 m/s. Veneen vajaan kahdentuhannen kilon paino teki purjehdustuntumasta astetta isomman veneen kaltaisen. Keulan jyrkästi kapeneva muoto sekä pohjan muotoilu tuntuivat myötävaikuttavan siihen, että Avance 245 purjehtii hyvin aallokon kasvaessakin. Veneessä ei ole havaittavissa aaltoihin tyssäämistä, vaan se liukuu nätisti isompienkin aaltojen läpi. Peräsintuntuma pysyi hyvänä koko ajan ja vene tuntui olevan hallinnassa kovemmassakin puuskassa. Osaltaan asiaan vaikutti reivattu iso ja pieni etupurje.

Katso purjehdusvideo Porkkalan selältä tästä.

Saavuimmekin pian Lähteelään, jonne oli ennättänyt juuri ennen meitä myös Elisaaressa ollut Nauticat. Keli oli kovenemaan päin ja tuuli vastainen, joten päätimme jäädä seuraavaksi yöksi suosiolla Lähteelään. Koska olimme saaneet veneen spriikeittimen toimimaan, oli illalla vuorossa lettujen paistoa. Hyvä ensimmäinen purjehduspäivä!





Kommentit

Suositut tekstit