Paluu Saaristomerelle osa 2: Loki 9.7.2011 Tammisaari-Förby
Aamu Tammisaaressa oli rauhallinen. Heräsimme virkeinä hyvin nukutun yön jälkeen puoli viiden aikaan. Kävimme suihkussa ja lähdimme kuuden aikaan kaikessa rauhassa jatkamaan matkaa länteen kohti Förbytä. Keli oli tyyni ja aurinkoinen.
Tammisaaren edustalla aurinko paistoi lämmittäen ilman nopeasti.
Kun aloimme lähestyä Hankoa, horisontista vyöryi vastaan sumua muistuttava pilviverho. Oikeaanhan se arvaus sitten lopulta osui, sillä Hankoniemelle saapuessamme sumua oli jo joka puolella. Itäsatamasta lähti kuitenkin matkaan sen verran monta venekuntaa, että uskalsimme jatkaa Hangon läntiselle. Sumu oli selvästi hälvenemässä ja näkyvyys oli koko ajan hyvä.
Aamun keli oli tähän asti ollut tyyni, mutta Hangon läntisellä virinnyt tuuli mahdollisti purjeiden nostamisen. Purjehdimme autopilotti apunamme aina Förbyn edustalle asti ja olimme perillä kotisatamassa neljän aikoihin. Tuuli oli yltynyt ja odottelimme sataman palvelulaiturin edustalla päästäksemme tyhjentämään septitankin. Veneen pitäminen jonossa kovassa tuulessa ja aallokossa lähellä palvelulaituria ei ollut ihan helppoa. Muutkin siis odottivat pääsyä huoltolaiturin päätyyn. Yksinkertaisin tapa löytyi lopulta siten, että veneen perä oli vastatuuleen ja pakki oli koko ajan päällä. Siitä asennosta oli helpointa ajaa suoraan huoltolaiturille ilman käännöksiä. Tuuli ei tarttunut liikaa peräpeiliin.
Huoltolaiturilla oli vastassa kaksi reipasta poikaa, jotka ottivat veneen ja kiinnitysköydet ystävällisesti vastaan. Edellisen imutyhjennystä käyttäneen veneen omistaja ei vaivautunut imemään letkuun merivettä tyhjennyksen jälkeen, joten otimme varman päälle ja suoritimme toimenpiteen. Ihmettelimme pitkään, miksi tankki ei tuntunut tyhjentyvän, ei sitten millään. Lopulta huomasimme tukoksen imulekussa, jonka poistamisen jälkeen septitankin tyhjentäminen onnistui ongelmitta. Eli kannattaa aina tyhjennyksen alettua tarkistaa, että tyhjennysletku muljahtelee tavaran siirtämisen merkiksi.
Täytimme lopuksi vesitankin ja suuntasimme aallonmurtajan taakse suojaan. Miten se rantautuminen sitten sujui? Olemme rantautuneet yhdessä nyt kahden kesän ajan, mutta saamme edelleen kulumaan aikaa rantautumisen jälkeiseen köysien hienosäätöön ihan niin paljon kuin ikinä haluamme. Myönnettäköön että venepaikkamme Förbyssä ei ole kaikista helpoin, sillä veneen perä kiinnitetään kahteen matalaan peräpoijuun. Ei siinä mitään, että on kaksi peräpoijua, mutta toisena naapurinamme on Elan 37 ja toisena uutuuttaan kiiltävä First 40. Molempien veneiden perät tulevat niin pitkälle, että käytännössä ainoa mahdollisuutemme on kiinnittää perämme poijujen läpi takaisin veneeseen tulevilla köysillä. Mikä tahansa metallinen kiinnike tai poijukoukku naarmuttaisi ja hankaisi naapuriveneiden kylkiä, koska poijut ovat käytännössä kiinni niiden peräpeileissä.
Rantautumisemme meni lyhennettynä niin, että otimme ensin toisen (eli sen jossa ei tällä kertaa ollut naapurivenettä paikalla) peräpoijun kiinni poijukoukulla ja veneen keulan kiinni laituriin. Sen jälkeen jatkoimme keulaköyttä siten, että ylsimme hakemaan peräpoijut ja pujottamaan niihin peräköydet, minkä jälkeen irrotimme poijukoukun. Tämän jälkeen kiristimme keulaköydet ja peräköydet sopivan pituisiksi. Jäljellä oli enää kannen pesu. Istuinlaatikon teakit pestiin kokeilumielessä oksaalihapolla. Niistä tuli lopulta ihan hienot.
Oli virkistävää olla mittakaavassamme pitkän ja varsinkin yhtämittaisen siirtoreissun jälkeen taas satamassa. Katsotaan, mihin Maja suuntaa seuraavaksi.
Tammisaaren edustalla aurinko paistoi lämmittäen ilman nopeasti.
Kun aloimme lähestyä Hankoa, horisontista vyöryi vastaan sumua muistuttava pilviverho. Oikeaanhan se arvaus sitten lopulta osui, sillä Hankoniemelle saapuessamme sumua oli jo joka puolella. Itäsatamasta lähti kuitenkin matkaan sen verran monta venekuntaa, että uskalsimme jatkaa Hangon läntiselle. Sumu oli selvästi hälvenemässä ja näkyvyys oli koko ajan hyvä.
Aamun keli oli tähän asti ollut tyyni, mutta Hangon läntisellä virinnyt tuuli mahdollisti purjeiden nostamisen. Purjehdimme autopilotti apunamme aina Förbyn edustalle asti ja olimme perillä kotisatamassa neljän aikoihin. Tuuli oli yltynyt ja odottelimme sataman palvelulaiturin edustalla päästäksemme tyhjentämään septitankin. Veneen pitäminen jonossa kovassa tuulessa ja aallokossa lähellä palvelulaituria ei ollut ihan helppoa. Muutkin siis odottivat pääsyä huoltolaiturin päätyyn. Yksinkertaisin tapa löytyi lopulta siten, että veneen perä oli vastatuuleen ja pakki oli koko ajan päällä. Siitä asennosta oli helpointa ajaa suoraan huoltolaiturille ilman käännöksiä. Tuuli ei tarttunut liikaa peräpeiliin.
Huoltolaiturilla oli vastassa kaksi reipasta poikaa, jotka ottivat veneen ja kiinnitysköydet ystävällisesti vastaan. Edellisen imutyhjennystä käyttäneen veneen omistaja ei vaivautunut imemään letkuun merivettä tyhjennyksen jälkeen, joten otimme varman päälle ja suoritimme toimenpiteen. Ihmettelimme pitkään, miksi tankki ei tuntunut tyhjentyvän, ei sitten millään. Lopulta huomasimme tukoksen imulekussa, jonka poistamisen jälkeen septitankin tyhjentäminen onnistui ongelmitta. Eli kannattaa aina tyhjennyksen alettua tarkistaa, että tyhjennysletku muljahtelee tavaran siirtämisen merkiksi.
Täytimme lopuksi vesitankin ja suuntasimme aallonmurtajan taakse suojaan. Miten se rantautuminen sitten sujui? Olemme rantautuneet yhdessä nyt kahden kesän ajan, mutta saamme edelleen kulumaan aikaa rantautumisen jälkeiseen köysien hienosäätöön ihan niin paljon kuin ikinä haluamme. Myönnettäköön että venepaikkamme Förbyssä ei ole kaikista helpoin, sillä veneen perä kiinnitetään kahteen matalaan peräpoijuun. Ei siinä mitään, että on kaksi peräpoijua, mutta toisena naapurinamme on Elan 37 ja toisena uutuuttaan kiiltävä First 40. Molempien veneiden perät tulevat niin pitkälle, että käytännössä ainoa mahdollisuutemme on kiinnittää perämme poijujen läpi takaisin veneeseen tulevilla köysillä. Mikä tahansa metallinen kiinnike tai poijukoukku naarmuttaisi ja hankaisi naapuriveneiden kylkiä, koska poijut ovat käytännössä kiinni niiden peräpeileissä.
Rantautumisemme meni lyhennettynä niin, että otimme ensin toisen (eli sen jossa ei tällä kertaa ollut naapurivenettä paikalla) peräpoijun kiinni poijukoukulla ja veneen keulan kiinni laituriin. Sen jälkeen jatkoimme keulaköyttä siten, että ylsimme hakemaan peräpoijut ja pujottamaan niihin peräköydet, minkä jälkeen irrotimme poijukoukun. Tämän jälkeen kiristimme keulaköydet ja peräköydet sopivan pituisiksi. Jäljellä oli enää kannen pesu. Istuinlaatikon teakit pestiin kokeilumielessä oksaalihapolla. Niistä tuli lopulta ihan hienot.
Oli virkistävää olla mittakaavassamme pitkän ja varsinkin yhtämittaisen siirtoreissun jälkeen taas satamassa. Katsotaan, mihin Maja suuntaa seuraavaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti